Pohdinnassa unikoulu? Lue tämä ensin

Onko teillä pohdinnassa unikoulu? Lue tämä ensin. Vuorovaikutusta rajaava unikoulu ei ole ainoa tapa, eikä sen pitäisi olla ensisijainen tapa parantaa lapsen unia. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole missään nimessä vain antaa ajan kulua ja odottaa parempia aikoja siihen asti, kunnes vanhemmat ovat lopen uupuneita – lasta ei kuitenkaan koskaan jätetä yksin selviämään suuresta muutoksesta ja isoista tunteista.

Alhaalta löydät linkin tektiin, jossa on yksinkertaisia vinkkejä unimuutosten tekemiseen. Sitä ennen kuitenkin avataan hieman unikoulujen ja erilaisten uniohjeiden taustaa.

Miten unia voi parantaa?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan lasten unihäiriöt ovat usein lieviä ja niihin voidaan vaikuttaa erilaisilla unen huollon keinoilla, riippuen ongelmasta. Usein kyse on unirytmiin liittyvistä haasteista, jolloin unikoulu ei ole ratkaisu poistamaan ongelmia. Jos unenhuollolliset keinot eivät kuitenkaan auta on vanhempien hyvä tietää, että voimme parantaa lapsen ja koko perheen unia ilman perinteisiä unikouluja.

Vanhempien jaksaminen on tottakai tärkeää ja se, että vanhempi ei jaksa univelan vuoksi tarjota lapselle lapsen tarvitsemaa vuorovaikutusta päivisin, ei ole toivottavaa. Tämän vuoksi viimeisten vuosien aikana on alettu suosia menetelmiä, joiden avulla pyritään turvaamaan vanhemman jaksaminen, mutta otetaan myös huomioon lapsen viesteihin vastaaminen oikea-aikaisesti ja sensitiivisesti. Nämä menetelmät ovat usein myös vähemmän stressaavia vanhemmille, kun lasta ei tarvitse jättää yksin itkemään.

Me emme siis kehoita vanhempia pelkästään odottamaan väsyneinä, vaan muutoksia saa ja voi tehdä myös vanhempilähtöisesti, lasta ei ole kuitenkaan tarpeen jättää vaikeiden tunteiden kanssa yksin.

Lapsi voi opetella uusia nukahtamistapoja yhdessä vanhemman kanssa. Jos perhe haluaa esimerkiksi lopettaa uneen syöttämisen, voi se harmittaa lasta kovastikin. Tämä on iso muutos ja lasta saakin harmittaa, mutta tällöin vanhempi on kokoajan lapsen tukena ja lohduttaa. Lapset ovat fiksuja ja ymmärtävät yleensä nopeasti, että esimerkiksi yöllä syötön sijaan he saavat rakkautta vanhemmalta muilla tavoilla. Näin pieni ihminen kokee, että on turvallista nukahtaa ja usein oppii tällä tavalla nopeastikin jatkamaan unia itsekseen. Lue meidän blogipostaus itkusta unimuutosten aikana täältä.

Tuemme päivällä lasta oppimaan uutta ja lohdutamme harmistuksessa, samoin olisi hyvä toimia yöaikaan. Myös itsenäistä nukahtamista pystytään tukea avustusta vähentäen, tällöin lapsi oppii vanhemman avustuksella nukahtamaan itsenäisemmin, mutta saa kuitenkin lohtua harmistuksessa. Itsenäisestä nukahtamisesta löydät blogitekstin piolestaan täältä.

Mikä on unikoulu?

Vuorovaikutusta rajaavalla unikoululla viittamme kaikkiin menetelmiin, joissa lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta rajataan eli lapsi jätetään joko kokonaan tai pitenevin ajanjaksoin yksin itkemään. Nämä menetelmät kattavat myös ohjeet, joiden mukaan vanhempi ei saa vastata lapsen viesteihin, niin kuin lapsi tarvitsisi aikuisen niihin vastaavan. Esimerkki: lapsi itkee yksin sängyssä ja vanhempi tietää, että lapsi tarvitsisi vanhemman fyysistä läheisyyttä rauhoittuakseen, mutta vanhempaa ohjeistetaan toimimaan toisin.

Perinteisissä, vuorovaikutusta rajaavissa uniohjeissa kannustetaan yleensä jättämään lapsen viestit huomiotta joiksikin ajanjaksoiksi ja pyritään lapsen itsenäiseen nukkumiseen hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Kaikki nämä asiat asettavat rajoja vanhemman ja lapsen väliselle suhteelle, kun lapsen haluun luoda yhteys vanhempaansa ei vastata lapsen näkökulmasta katsottuna oikea-aikaisesti.

Me näemme asian niin, että vanhempien tulisi pyrkiä seuraamaan vaistojaan ja panostamaan vanhemman ja lapsen väliseen hyvään vuorovaikutussuhteeseen. Lapsen on helpompi nukahtaa rentoutuneena, kun hänen fyysiset ja henkiset tarpeensa ovat täytetty.

Turvallisen uniympäristön ja turvallisuuden tunteen luominen lapselle voi olla paljon kauaskantoisempaa, kuin nopeat ratkaisut, joilla pyritään itsenäistämään lapsi liian varhain. Lapsen tulisi saada se kokemus, että jos yöllä on hätä, joku tulee ja auttaa.

Vanhat uniohjeet, joihin vuorovaikutusta rajaavat unikoulut, kuten esimerkiksi tuoli-unikoulu ja pistäytyminen pohjautuvat eivät alunperin perustuneet tutkittuun tietoon. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija ja Helsingin yliopiston dosentti Juulia Paavonen totesi ESS artikkelissa hyvin:

”Vauvojen uniongelmien hoidosta on käytetty pitkään nimeä unikoulu. Paavosen mielestä termistä olisi hyvä opetella eroon, sillä unikoululla viitataan uniassosiaatiohäiriöiden hoitoon, joka on vain yksi pieni osa kaikista kognitiivisterapeuttisista hoitomenetelmistä.

– Unikoulu lanseerattiin jo 1950-luvulla ja tarkoitettiin nopeaksi interventioksi, joka toimii kaikille lapsille ja erilaisissa tilanteissa. Eihän tällainen yksinkertaistettu malli toimi, vaan perheen tilannetta tulee tarkastella kokonaisuutena.” Pääset lukemaan artikkelin täältä.

Nykyään tiedetään, että vauvan yöheräilyn syy voi olla osa lapsen kiintymyskäyttäytymistä, tai herääminen saattaa pohjautua vauvan biologiseen mekanismiin, jolla vauva varmistaa turvallisuutensa yöaikaan. Vuorovaikutuksen rajaamiseen perustuvissa menetelmissä (perinteiset unikoulut) ei huomioida tätä näkökulmaa. Kun lapsen yöllinen itku torjutaan, lapselle välittyy sanoma turvattomasta ympäristöstä.

Jos taas lapsen tarpeisiin vastataan vuorokaudenajasta huolimatta johdonmukaisesti, lapsi ymmärtää olevansa aina turvassa ja saa positiivisia hoivakokemuksia. Pikkuhiljaa, vanhemman avustuksella lapsen itsesäätelytaidot kehittyvät ja lapsi oppii esimerkiksi myös rauhoittamaan itseään.

Auttaako itsenäinen nukahtaminen uniin?

Vaikka nykypäivänä kerrotaan vanhemmille, että itsenäinen nukahtaminen vähentää yöheräilyjä, unohdetaan usein mainita, että on myös tutkimustuloksia, jotka eivät tätä näkemystä tue. On tutkimuksia, jotka osoittavat esimerkiksi, että itsenäisen nukahtamisen opettelu ensimmäisen elinvuoden aikana ja vauvan viestien huomiotta jättäminen, eivät välttämättä vähennä yöheräämisiä. Eli toisin sanoen, vaikka vauva nukahtaisi esimerkiksi rinnalle tai vanhemman syliin, ei tämä automaattisesti tarkoita sitä, että lapsi heräilisi enemmän öisin kuin vauva, joka on ”opetettu” nukahtamaan itsekseen.

Meidän kokemuksen mukaan perheet näkevät usein paljon vaivaa, jotta pienikin vauva saataisi nukahtamaan itsenäisesti, mutta se ei vaikutakaan yöuniin suuntaan eikä toiseen. Suuren suomalaisen tutkimuksen mukaan 50% 1- ja 2-vuotiaista suomalaislapsista tarvitsee vielä vanhemman apua nukahtamiseen ja se on ihan normaalia.

Vaikka lapsi olisikin jo nukahtanut itsekseen niin, lapsen hieman kasvaessa alkavat he usein myös jälleen kaivata vanhempaa nukahtamisen tueksi. Jutteluhetki ennen unen tuloa ja vanhempi silittämässä vierellä on monelle isommallekin lapselle ihana tapa nukahtaa. Siitä voi olla turvaa mielikuvituksen kehittyessä, kun varjot ja pimeä saattaa pelottaa.

Onko unikoulu aina huono asia?

Nykyään tiedetään paljon enemmän lapsen kehityksestä ja siitä, mikä on tärkeää lapsen optimaalisen kehityksen kannalta, kuin monia kymmeniä vuosia sitten kun vanhat unikoulumenetelmät kehitettiin. Me kannustammekin vanhempia vastaamaan lapsen viesteihin, emmekä koskaan ohjeista jättämään huomiotta lapsen itkua ja stressiä, vaikka muutoksia tehtäisiin parempien unien eteen!

On kuitenkin huomioitava, että moni vanhempi soveltaa unikouluohjeita ja toteuttaa esimerkiksi tassuttelu- tai syliin-sänkyyn unikoulun täysin vuorovaikutusta rajaamatta niin, että lapsen itkuun vastaamista ei viivästytetä uutta opetellessa. Toiset taas mieltävät unikouluksi myös kaikki muutokset, mitä unien vuoksi tehdään. Nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten unikoulu termi merkitsee hyvinkin erilaisia asioita eri perheille.

Uusimpien tutkimusten perusteella vaikuttaa siltä, että johdonmukainen vauvan viesteihin vastaaminen on ensisijaisen tärkeää lapsen optimaalisen kehityksen kannalta. Tämän uuden tiedon valossa voidaan ajatella, että vanhat unimenetelmät, joissa lapsi jätetään pitenevin ajanjaksoin yksin itkemään eivät välttämättä tue lapsen kehitystä parhaalla mahdollisella tavalla, ja tämän vuoksi on kehitetty menetelmiä, joissa uusia unitapoja tuetaan ilman, että lapsen viesteihin vastaamista viivästytetään.

Esimerkiksi ”perinteisessä” tuoliunikoulussa ajatuksena on laittaa vauva pinnasänkyyn ja istua lähellä, reagoimatta lapsen itkuun. Ilta illalta tuolia siirretään kauemmas. Ajatuksena on, että lapsi saa vanhemmasta turvaa, koska hän on kuitenkin lähellä. Vauva ei kuitenkaan ymmärrä, miksi vanhempi istuu lähellä, mutta ei katso tai lohduta, kun itkettää. Siksi me emme sitä vauvoille suosittele. Sen sijaan tuoliunikoulu voi hyvin soveltua leikki-ikäiselle ja sitä isommalle lapselle, jolla on kyky ymmärtää, mitä häneltä odotetaan. Lapselle kerrotaan, että vanhempi istuu tässä ihan lähellä, käy vain nukkumaan. Ilta illalta siirrytään hieman kauemmas.

Samoin ”positiivinen pistäytyminen” on monille isommille lapsille toimiva keino tukea itsenäistä nukahtamista. Siinä vanhempi ei katso kellosta, kuinka kauan lapsi saa itkeä, ennenkuin häntä lohdutetaan, vaan kun lapsi pystyy nukahtamaan ilman fyysistä apua, voi vanhempi kertoa käyvänsä pikaisesti vessassa ja tulevansa takaisin. Takaisin tullaan aina ennen kuin lapsi ehtii hermostua. Hiljalleen poissaoloaikaa pidennetään, kun lapsi tottuu odottamaan ja luottaa, että vanhempi kyllä tulee takaisin. Lasta voi auttaa, jos hän kuuntelee esimerkiksi äänikirjaa tai unimusiikkia samalla, kun koettaa nukahtaa. Toiset sopivat, että vanhempi tulee vaikka aina muutaman minuutin välein varmistamaan, että lapsella on kaikki hyvin.

Lopuksi

Meidän uniohjeet huomioivat lapsen optimaalisen kasvun ja kehityksen tukemisen, vanhempien jaksamisen, sekä vanhemman ja lapsen välisen erityislaatuisen suhteen. Jos haluat apua yöheräilyihin tai yövieroitukseen, kurkkaa meidän webinaari täältä . Juuri teidän perheelle suunniteltua apua saat unipuhelusta, jonka pääset varaamaan puolestaan täältä.

Jos olet toteuttanut vuorovaikutusta rajaavaa unikoulua jossain vaiheessa, älä kanna siitä syyllisyyttä. Olet toiminut sen parhaan tiedon mukaan, mikä sinulla oli.

”Lapsen unien parantaminen” blogipostauksessa kerromme konkreettisia vinkkejä, miten voit lähteä muutoksia toteuttamaan, joten kurkkaathan sen seuraavaksi! Klikkaa tästä postaukseen.

LÄHTEET

Douglas P, & Hill, P. S. (2013). Behavioural sleep interventions in the first six months of life do not improve outcomes for mothers or infants: a systematic review. J Dev Behav Pediatr, 34, 497–507.

FinnBrain. (2021). Lapsiperheiden stressistä – koulutusmateriaali lapsiperheiden kanssa työskenteleville. FinnBrain-tutkimusryhmä, Turun yliopisto | Stiftelsen Eschnerska Frilasarettet r.s. Ensi- ja turvakotien liitto | Turun neuvolapalvelut.

Kempler, L. Sharpe, L. Miller, C.B., & Bartlett, D.J. (2016). Do psychosocial sleep interventions improve infant sleep or maternal mood in the postnatal period? A systematic review and meta-analysis of randomised controlled trials. Sleep Medicine Reviews, 29:15-22.

Leclere, C. Viaux, S. Avril, M. Achard, C. Chetouani, M. Missonnier, S. et al. (2014). Why synchrony matters during mother-child interactions: a systematic review. Plos One, 9(12): e113571.

Paavonen, E. J., Pesonen, A-K., Heinonen, K., Almqvist, F., & Räikkönen, K. (2007). Hoivaten höyhensaarille – positiivisten rutiinien menetelmä lasten unihäiriöiden hoidossa. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim, 123(20), 2487-93.

Swain, J. E., Konrath, S. Dayton, C. J., & Finegood, E.D. (2013). Toward a neuroscience of interactive parent-infant dyad empathy. Behavioral and brain sciences, 36:438-439