
Pohdinnassa unikoulu? Lue tämä ensin
Vuorovaikutusta rajaava unikoulu ei ole ainoa tapa parantaa lapsen unia. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole missään nimessä vain antaa ajan kulua ja odottaa parempia aikoja siihen
Uniohjaus ei koskaan käsitä vain unien läpikäymistä, vaan keskitymme parantamaan koko perheen jaksamista ja luomaan suunnitelmaa toimivalle arjelle. Imetysohjaukset toteutetaan kotikäynteinä.
Äitiys- ja vauvavyöhyketerapiaa kotikäynteinä Hyvinkäällä.
Imetyshaasteet, vatsavaivat, levottomuus ja unihaasteet ovat yleisiä syitä hakeutua vauvavyöhyketerapiaan.
Oppaamme, vauvan uni kirja sekä kaikki ohjauksemme ovat laajoja tietopaketteja, joissa huomioidaan unen lisäksi lapsen kasvu, kehitys ja vanhempien hyvinvointi, sekä terveydelliset ja ravitsemukselliset näkökulmat.
Meidän avulla jo tuhannet perheet nukkuvat paremmin.
Olemme neljä terveydenhuolto- ja kasvatusalan ammattilaista ja olemme kaikki tehneet töitä lapsiperheiden parissa. Tarjoamme uniohjausta ja unioppaita jokaisen vanhemman tueksi. Olemme myös kirjoittaneet kirjan vauvan unesta. Avullamme teidän perheenne voi jälleen nukkua hyvin, arjestanne tulee stressittömämpää ja koko perheen jaksaminen paranee. Käyttämiemme menetelmien avulla on mahdollista saavuttaa tehokkaasti tuloksia ilman, että lasta jätetään yksin itkemään. Autamme teitä ymmärtämään juuri teidän lapsenne tarpeita ja luovimaan eteenpäin. Olemme koonneet yhteen uusimman tutkitun tiedon ja parhaat vinkkimme, jotta apua olisi myös väsyneenä helposti saatavilla.
Lisäksi Hyvinkäällä saatavilla äitiys- ja vauvavyöhyketerapiaa sekä imetysohjausta.
Lapsen uni | Palvelut
Tarjoamme henkilökohtaista uniohjausta, jossa etsimme juuri teidän perheellenne sopivat, tehokkaat ratkaisut unien parantamiseksi. Lisäksi palveluihimme kuuluvat kattavat unioppaat yleisimpiin unihaasteisiin. Kaikki palvelumme pohjautuvat viimeisimpään tutkimustietoon ja vuosien ammatilliseen kokemukseemme.
Luennoimme myös lapsen unesta, joten ota yhteyttä ja pyydä tarjousta toivomaasi tilaisuuteen.
Teemme mielellämme myös yhteistyötä samoja arvoja jakavien yritysten kanssa, joten jos yrityksesi tarjoaa palveluita tai tuotteita lapsiperheille, ota rohkeasti yhteyttä.
Vuorovaikutusta rajaava unikoulu ei ole ainoa tapa parantaa lapsen unia. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole missään nimessä vain antaa ajan kulua ja odottaa parempia aikoja siihen
Lyhyet päiväunet saattavat raastaa hermoja, kun vanhempi toivoisi vauvan nukkuvan pidempään. Tämä on täysin ymmärrettävää! Monet perheet kamppailevat pätkäpäikkäreiden kanssa ja näitä lyhyitä päiväunia kutsutaan
Kuinka paljon vauvat nukkuvat? Tämä on yksi yleisimmistä kysymyksistä, joita saamme lasten uniohjaajina. Vanhemmat toivovat usein suoraa vastausta siihen, mikä olisi sopiva unimäärä tietyn ikäiselle
Lapsen itsenäisellä nukahtamisella tarkoitetaan sitä, että lapsi nukahtaa omin avuin. Usein tämän taidon opettamisesta on vanhemmilla kovat paineet, vaikka kyse on pitkälti kehityksellisestä asiasta. Lapsen
Varaukset yksityisiin ohjauksiin sähköisen ajanvarauksen
kautta tai puhelimitse.
p. 045 150 9551
Kätilö Sofia Berg Oy
sofia@lapsenuni.fi
045 150 9551
Ⓒ 2023 Kätilö Sofia Berg Oy