Kun kaipaat teidän nukkumiseen muutoksia

Lapsen unien parantaminen

Unien parantaminen on ajankohtaista monissa lapsiperheissä. Ennen näihin ohjeisiin tutustumista, lue ensin meidän edellinen blogiteksti “Pohdinnassa unikoulu? Lue tämä ensin”

Lapsen unen uniohjeet huomioivat lapsen optimaalisen kasvun ja kehityksen tukemisen, vanhempien jaksamisen, sekä vanhemman ja lapsen välisen erityislaatuisen suhteen.

Jos koet, että lapsen unihaasteet vievät liikaa voimavaroja muusta arjesta ja haluat lähteä muuttamaan joitakin asioita lapsesi unesta, lähde näistä vinkeistä liikkeelle:

  1. Ensiksi, jos olet lopen uupunut tai huolissasi lapsesi tai omasta terveydestäsi, ole välittömästi yhteydessä neuvolaan. Älä jää koskaan yksin vaikeiden tunteiden kanssa. Katso myös sivuiltamme löytyvä lääkäreiltä-osio, josta saat hyvät neuvot siihen, koska lapsen uniongelmissa on oltava yhteydessä neuvolaan/lääkäriin.
  2. Mieti, mistä muutoshalukkuus lähtee?
    Onko lapsen unien parantaminen ja unimuutokset sinun tai teidän perheenne toive, vai kumpuaako tarve muuttaa asioita esimerkiksi sukulaisten tai ystävien mielipiteiden vuoksi?
    Oletko lukenut sosiaalisesta mediasta, että jokin toimintatapa on lapsen kannalta haitaksi, vaikka itse et koe sitä ongelmaksi juuri nyt?
    Jos muutoshalukkuus lähtee teidän perheenne tarpeesta, voit jatkaa kohtaan 3. Jos taas koet, että teidän perheessänne on kaikki hyvin ja paine tulee muualta, voitte hyvin jatkaa teille toimivia tapoja.
  3. Mieti, millä tavoin pystyisit parantamaan omaa jaksamistasi ennen muutosten tekoa?
    • Saisitko esimerkiksi viikonloppuna päivisin levättyä ja paikkailtua ensin mahdollista univelkaasi vauvan ollessa toisen vanhemman tai ystävän kanssa?
    • Mitkä asiat tuo sinulle mielihyvää ja auttaa jaksamaan? Lisää näitä asioita päiviisi.
    • Mieti, mitkä asiat kuormittavat ja yritä vähentää niitä.
    • Pyydä apua sukulaisilta ja ystäviltä, meitä ei ole luotu selviämään vanhemmuudesta yksin! Ei ole häpeä pyytää apua ja avuntarve on usein vain väliaikaista.
  4. Tunnista uniongelma:
    • Heräileekö lapsi paljon yöllä?
    • Tuleeko päivisin liikaa unta?
    • Voiko nukkumaanmenoaika olla liian aikainen?
    • Herääkö lapsi nälkään?
    • Onko uniympäristö kunnossa?
    • Vai haluatko muuttaa tiettyä tapaa nukuttaa lapsesi, koska kyseinen tapa ei enää toimi teillä?
  5. Päätä mitä keinoja haluat kokeilla. Mieti, mikä sopii parhaiten teidän perheellenne.
    • Voisitko esimerkiksi vähentää päiväunien määrää varovasti?
    • Voisiko nukkumaanmenoaikaa kokeilla myöhäistää?
    • Alatko kerrostamaan uniassosiaatioita ja jättämään tiettyä nukutustapaa hiljalleen pois?
    • HUOM! Jos olet erittäin uupunut ja haluat nopeasti totuttaa lapsen esimerkiksi pois yösyötöistä, jotka koet ylläpitävän pienen heräilyjä, voi tämän tehdä hyvin ilman unikoulua yhdessä vanhemman kanssa, kun lapsi on vähintään 6-7kk vanha. Varmista kuitenkin, että neuvola tai muu ammattilainen on todennut, että lapsesi pärjää ilman yösyöttöjä. Lapset ovat fiksuja ja ymmärtävät yleensä nopeasti, että yöllä syötön sijaan he saavat rakkautta vanhemmalta muilla tavoilla. Näin pieni ihminen kokee, että on turvallista nukahtaa ja usein oppii tällä tavalla nopeastikin jatkamaan unia itsekseen. Yövieroituksen voi siis tehdä myös ilman, että lapsi jää yksin itkemään. Hyvät ohjeet löytyy meidän yöheräily ja yövieroitus -webinaarista ja oppaasta. Henkilökohtaiset ohjeet saat unipuhelun avulla.
  6. Lähde tekemään muutoksia, lasta tukien ja kuunnellen.
  7. Anna muutoksille aikaa.
    • Jos kokeilet esimerkiksi vähentää vuorokauden kokonaisunenmäärää tai päiväunien pituutta yöunien pitenemisen toivossa, on tärkeä odottaa rauhassa unien paranemista.
    • Tulosten näkyminen voi viedä 10-14 vuorokautta. Tietyn nukutustavan muutos voi olla toisina iltoina helpompaa ja toisina vaikeampaa. Ei ole väärin hankalina iltoina nukuttaa jälleen tutulla ja turvallisella tavalla, esimerkiksi rinnalle. Se ei ole vanhempana luovuttamista, vaan lapsen tarpeeseen vastaamista. Voitte kokeilla seuraavana iltana uudelleen.
  8. Iloitse pienistäkin onnistumisista.
  9. Jos muutokset, joita kokeilit eivät tunnu toimivan, kokeile jotain muuta keinoa tai palaa hetkeksi vanhaan tapaan ennen uutta yritystä. Vanhemmuudessa joutuu joskus toteamaan, että ensin hyväksi ajateltu asia ei toimikaan. Tämän jälkeen mietitään uutta toimintatapaa. Se on täysin normaalia, se on elämää.
  10. Tsemppiä ja kärsivällisyyttä muutosten tekemiseen!
  11. Ole yhteydessä Lapsen uneen, jos et tiedä miten edetä, mitä muutoksia voisit tehdä, tai mikä on syynä teidän unihaasteisiinne. Jos kaipaat henkilökohtaista uniohjausta, voit varata ajan tai ostaa verkkokaupasta eri unihaasteisiin koostamiamme laajoja oppaita! Lue lisää täältä
    Lapsen unien parantaminen on usein mahdollista, joskus vanhemman voi vain väsyneenä olla vaikea nähdä riittävän lähelle, jotta unihaasteen juurisyy löytyisi. Siksi me olemme täällä teidän apuna.