- 045 150 9551
- sofia@lapsenuni.fi
- Uudenmaankatu 2, Hyvinkää
Unipuhelussa saatte henkilökohtaisia, juuri teidän tilanteeseenne sopivia neuvoja yksittäisiin haasteisiin. Tällaisia tilanteita voisi olla esimerkiksi päiväunipulmat, yövalvoskelu, totuttujen nukahtamistapojen muuttaminen ja yövieroitus.
Unipuhelupaketti on ehdottomasti suosituin valinta muutosten tueksi. Kahdessa 15minuutin seurantapuhelussa käydään läpi esiin nousseita kysymyksiä, tuen ja ohjeistan teitä eteenpäin. Seurantapuhelut voidaan vaihtaa myös Whatsapp tai sähköpostitukeen halutessanne. Näin voitte lähettää päivittäin mieleen nousseita kysymyksiä Sofialle.
Unipuheluihin kuuluu tiivistelmä käsittelemistämme aiheista.
Alle 6kk ikäisen vauvan uniohjauksessa käymme läpi millaista on vauvan biologisesti normaali uni ja mitä unilta voi odottaa. Käymme läpi vauvan kehitystä, vuorovaikutusta ja niiden vaikutusta uniin. Käymme myös läpi mahdollisten uneen vaikuttavien terveydellisten syiden varoitusmerkit.
Annan henkilökohtaisia neuvoja vauvan unien tukemiseen ja voimme yhdessä pohtia juuri teidän perheellenne sopivia nukutustapoja ja rytmejä. Tarjoan lisäksi keinoja vanhempien unien parantamiseksi ja jaksamisen tueksi.
Sisältää:
Kevyt uniohjaus on toisiksi suosituin valinta ja se sopii parhaiten yli 9kk ikäisen lapsen unihaasteisiin. Teillä voi olla useampia pieniä pulmia tai yksittäisiä isompia haasteita unien suhteen.
Kevyeen uniohjaukseen kuuluu laaja esitietolomake, sekä unipäiväkirjan täyttäminen. Näiden pohjalta on mahdollista saada juuri teidän tarpeisiinne vastaava suunnitelma unien parantamiseksi.
Ohjauksessa käymme ensin 60 minuutin puhelussa läpi teidän perheenne tilanteen ja toiveet. Kahden arkipäivän kuluessa saatte sähköpostiinne kattavan suunnitelman muutosten tueksi.
Kolmen viikon ajan teillä on whatsapp tai sähköpostituki käytettävissänne. Voit lähettää vaikka päivittäin kuvausta teidän unista ja pohditaan yhdessä miten kannattaisi edetä. Myös suunnitelmaan voidaan tehdä muokkauksia, kun näemme miten se juuri teidän lapsellenne sopii.
Sisältää:
Laaja uniohjaus sopii perheille, jolla on isoja haasteita unien suhteen ja jotka kaipaavat ammattilaisen tukea muutoksien tekemiseen.
Ohjauksessa saatte juuri teidän perheellenne sopiva neuvoja ja tukea unihaasteista selviämiseen lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta rajaamatta.
Olen tukenanne kuukauden ajan, tarvittaessa päivittäin. Autan ja tsemppaan teitä eteenpäin. Hyvällä kommunikoinnilla meidän on mahdollista saada isojakin tuloksia aikaan, onnistua luomaan juuri teille toimiva unirytmi ja auttaa lasta omaksumaan uusia nukkumistapoja lempeästi.
Laajaan uniohjaukseen kuuluu laaja esitietolomake, sekä unipäiväkirjan täyttäminen. Näiden pohjalta luomme juuri teidän perheellenne sopivan suunnitelman unien parantamiseksi.
Sisältää:
Sähköpostikonsultaatio sopii teille, jos haluatte apua unihaasteiden ratkomiseen silloin, kun teille parhaiten sopii. Sähköpostikonsultaatio on matalankynnyksen palvelu: sinun ei tarvitse varata aikaa puhelulle, vaan voit lähettää kysymyksesi minulle silloin, kun sinulle parhaiten sopii.
Miten toimit:
Vauvavyöhyketerapia toteutetaan kotikäynteinä Hyvinkään alueella.
Moni vanhempi kokee vyöhyketerapiasta olevan hyötyä, vaikka isompia haasteita ei olisikaan. Kosketus rentouttaa ja rauhoittaa niin vauvaa kuin aikuistakin.
Voit lukea lisää vauvavyöhyketerapiasta ja ajanvarauksesta allaolevasta linkistä.
Palveluiden hinnat
Kätilö, uniohjaaja, imetysohjaaja
sofia@lapsenuni.fi
045 150 9551