“Onko totta, että yösyöttöjen vähentäminen ei toimi, koska muuten lapsi ajattelee saavansa huutamalla tahtonsa läpi?” Tällainen kysymys kilahti meidän kysymysboksiin.
Joskus kuulee valitettavasti sanottavan, että vauva manipuloi tai vain pompottaa vanhempiaan, kun tietää itkulla saavansa tahtonsa läpi. Nämä edellämainitut toimintatavat edellyttävät kykyä ymmärtää, miten käyttäytyminen vaikuttaa toisiin ihmisiin ja kykyä pystyä tarkoituksellisesti käyttämään tätä tietoa saavuttaakseen haluamiaan asioita. Vauvat ja pienet lapset eivät vielä kehitysvaiheessaan pysty tämän tason tietoisuuteen ja tarkoituksellisuuteen. Aiheesta voit lukea vielä lisää esimerkiksi täältä.
Yösyöttöjen vähentäminen vai lopettaminen?
Iso osa pystyy vain vähentämään vauvan ja taaperon yösyöttöjä lopettamisen sijaan. Lapsi ei toki ymmärrä kelloa, mutta se ei tarkoita sitä, että syöttöjen vähentäminen ei olisi mahdollista.
Todellisuudessa lapsi voi oppia muita nukahtamistapoja maidon lisäksi ja tällöin hän tarvitsee nukahtaakseen maitoa usein vain silloin, kun on nälkäinen ja muuten lapsen havahtuessa hereille voi riittää, että lapsi huomaa kaiken olevan hyvin ja uni jatkuu. Imeminen on niin paljon muutakin kuin ravintoa, mutta vanhempi voi halutessaan myös tarjota rakkautta ja lohtua ilman maitoa, jos yöllä on hätä. Uudella tavalla nukahtaminen helpottuu, kun lapsella on riittävästi unipainetta, eli väsymystä yöllä.
Päivärytmin läpikäyminen ennen yövieroituksen aloittamista onkin äärettömän tärkeää. Jos uneen syöttämistä aletaan lopettamaan ilman, että muita uneen vaikuttavia tekijöitä tarkastellaan, voi vanhemmalta poistua vain loistava ja mahdollisesti helpoin tapa nukuttaa lapsi vaikka heräilyt pysyvät ennallaan. Tästä linkistä voit katsoa taulukon, mistä näkee kuinka suuria eroja lasten unen tarpeiden välillä on ensimmäisten elinvuosien aikana ja se voi antaa suuntaa oman lapsen unentarpeen hahmottamiselle.
On kuitenkin totta, että etenkin toisille taaperoille on helpompi luopua maidosta kerralla yösyöttöjen vähentämisen sijaan. Syynä tähän ei kuitenkaan ole se, ettei lapsi ymmärrä aikaa tai, että hän haluaisi pompottaa vanhempiaan.
Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että maito on niin kovin tärkeä lohdun tuoja, että siitä luopuminen on äärettömän vaikeaa. Unisena uuden opettelu on vielä vaikeampaa. Näissä tilanteissa voi vanhempi kokea, että jos yöltä jää maito pois kokonaan, on lapsenkin helpompi sopeutua muutokseen. Moni pystyy kuitenkin pitämään maidon mukana illan nukutuksessa sekä päiväunille nukahtamisessa, vaikka yöltä syötöt lopetettaisiinkin.
Jokainen lapsi on yksilö, eikä tässäkään asiassa voida yleistää, että joku toimintatapa olisi kaikille lapsille toimiva.
Miten rauhoitella lasta ilman maitoa yövieroittaessa?
Perheen täytyy löytää heille toimivimmat tavat ja tukea lasta muutoksen aikana. Yösyöttöjen vähentäminen tai lopettaminen on iso muutos monille ja se ymmärrettävästi lasta harmittaa. Vanhempi on kuitenkin lähellä ja lohduttaa. Saat ottaa lapsen syliin, keinutella tai pomputella. Voit ottaa viereen ja vähentää tai lopettaa yösyöttöjä perhepedissä. Muutoksia nukkumapaikkaan pystyy tehdä myös myöhemmin ja lapselle voi olla helpompi tottua nukkumaan ilman maitoa tutussa paikassa. Saat katsoa lastasi silmiin ja rauhoitella äänellä. Joskus huoneesta poistuminen auttaa lasta rauhoittumaan, jonka jälkeen unikin voi tulla helpommin.
Yövieroituksen aikaan ei tarvitse yrittää tukea itsenäistä nukahtamista, koska jo pelkkä maidon pois jääminen on iso muutos lapselle ja rauhoittuminen ilman tuttua tapaa voi olla vaikeaa. Tällöin on tärkeää, että vanhempi on lapsen tukena ja auttaa löytämään ne uudet keinot rauhoittua. Hiljalleen, kun maito on jäänyt nukahtamiselta pois, voi avustusta alkaa vähentämään ja tukea myös itsenäisempää nukahtamista niin halutessaan. On myös hyvä muistaa, että moni vain vähentää syöttöjä yöltä tai yövieroittaa kokonaan, mutta edelleen nukuttaa lapsen illalla tai päiväunilla syöttöön. Syöttöjä ei siis tarvitse automaattisesti poistaa kaikilta unilta.
Jos kaipaat apua yövieroitukseen tai yösyöttöjen vähentämiseen, käy tutustumassa meidän yöheräily ja yövieroitus oppaaseen täältä, tai varaa aika uniohjaukseen, jossa luomme teille sopivan suunnitelman öiden parantamiseksi. Voimme auttaa teitä yösyöttöjen vähentämisessä tai yövieroittamaan kokonaan turvallisesti, juuri teidän perheen tarpeet huomioiden.
”Pakko vielä laittaa kuulumiset ja kiitokset perään! Tällä vihdoin yösyötöt kokonaan jääneet pois 🙏Meillä isä lopulta nukkui ensin muutaman yön lapsen kanssa ja ilman suuria tunteita syötöt jäi pois, mutta kun minä palasin perhepetiin taaperon harmitus oli todella suuri kun maitoa ei äidiltä saanutkaan. Ensimmäisenä yönä ei antanut lohduttaa, mutta käytiin yhdessä katsomassa kuuta ja rauhoittumassa pihalla. Kuitenkin jo toisena yönä oli pyytämättä maitoa ja rauhoittui nopeasti pepulle taputteluun 🥰 On se niin uskomatonta kuinka nopeasti lapsi voi sopeutua kun on vaan itse systemaattinen ja luottaa omaan tekemiseen.
Kiitos niin niin paljon tuesta ja teidän tilistä, mukavaa syksyä toivotellen!”