väheneekö yösyötöt lapsen kasvaessa?

Väheneekö yösyötöt lapsen kasvaessa?

Väheneekö yösyötöt lapsen kasvaessa? Usein kyllä, jos unimäärät ja muut hyvää unta tukevat tekijät ovat kohdallaan. Toki tässä, kuten muutenkin lasten kanssa, kehitys aaltoilee: välillä öisin syödään tiheämmin ja sitten taas palataan vähäisempiin syöttöihin. Näin ei kuitenkaan aina ole, vaan joskus yösyötöt saattavat vain lisääntyä iän myötä. Yleensä taustalla on tällöin unien epätasapainoa: ehkä lapsi nukkuu pitkään aamulla tai omaan unentarpeeseensa nähden turhan paljon päiväunta, koska heräilee usein öisin? 

Jos yösyötöt alkavat tuntua raskailta ja tilanteeseen kaipaisi muutosta, on hyvä muistaa, että yösyöttöjä on myös mahdollista vain vähentää vaikkei niistä haluaisikaan vielä kokonaan luopua. Moni, etenkin alle vuoden vanha lapsi, tarvitsee pitkäänkin esimerkiksi aamuyön syötön, ettei aamut ala kukonlaulun aikaan.

Monesti ajatellaan, että uusia nukahtamistapoja opetellessa tai yövieroitusta tehdessä lapsen pitäisi heti alkaa nukahtamaan ilman apuja ja nukkua omassa sängyssä. Monesti yövieroitus on kuitenkin helpointa toteuttaa siellä, missä lapsi on tottunut nukkumaan. Esimerkiksi perhepedissä lasta on usein myös helpompi rauhoitella, kun ei tarvitse nousta pinnasängyn reunalle, eikä lasta nukahtamisen jälkeen tarvitse nostaa omaan sänkyyn, jolloin lapsi saattaisi havahtua hereille. Lapsella voi tottakai hetki kestää uuden opettelussa, mutta usein yövieroituksen jälkeen alkaa lapsi hiljalleen tarvita vähemmän avustusta uneen ja sen jälkeen unetkin voivat onnistua helpommin omassa sängyssä.

On kuitenkin hyvä tietää, että pelkkä yövieroitus ei poista heräilyjä, jos niiden taustalla on muita syitä. Näissä tapauksissa vanhemmalta poistuu vain helppo keino avustaa lapsi takaisin uneen. Näin ollen ennen vieroitusta on erittäin tärkeä käydä läpi unenhuollolliset keinot, joiden avulla saadaan usein jo öitä yhtenäisemmiksi. Esimerkiksi meidän Yöheräily ja yövieroitus webinaarissa käydään kaikki nämä asiat tarkkaan läpi, jotta yöt yhtenäistyisi ja vieroitus onnistuisi mahdollisimman helposti sekä vanhemmalle, että lapselle. Unipuhelussa voimme puolestaan miettiä juuri teidän perheellenne sopivimmat askelmerkit kohti yhtenäisempiä öitä ja tarvittaessa Sofia tukee teitä matkalla eteenpäin.

Maidon voi siis poistaa nukutuksilta sekä öiltä ja silti tarjota lapselle läheisyyttä. Voitte jatkaa halutessanne perhepedissä, vaikka yösyötöistä luovuttaisiinkin. Lapsen voi myös ottaa viereen vain osaksi yötä tai tukea nukkumaan omassa sängyssä, ihan mikä ratkaisu teidän perheellenne parhaiten toimii.

Vanhempilähtöisiä muutoksia voi ja kannattaa tehdä, jos arki tuntuu raskaalta, mutta valintojen ei tarvitse olla joko-tai. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka et halua herätä syöttämään lasta 10 kertaa yössä, ei sinun silti ole välttämättä pakko yövieroittaa kokonaan. Toisille taas tuntuu helpoimmalta luopua yösyötöistä kerralla, joten tärkeintä onkin kuunnella omia toiveita ja tarkastella unia kokonaisuutena. Joskus vanhempien toiveet ja yhteiskunnan oletukset ovat myös ristiriidassa lapsen tarpeiden kanssa. Lapsi saattaa vielä tarvita yösyöttöjä, vaikka niistä haluttaisi jo luopua tai vanhempi haluaisi edetä vieroituksessa rauhassa, mutta lapselle sopisi parhaiten selkeämpi eteneminen.

Iso osa perheistä pystyy halutessaan vain vähentämään vauvan ja taaperon yösyöttöjä kokonaan lopettamisen sijaan. Lapsi ei toki ymmärrä kelloa, mutta se ei tarkoita sitä, että syöttöjen vähentäminen ei olisi mahdollista. Joskus kun kuulee sanottavan, että lapsi heräisi jatkuvasti pyytämään maitoa, koska ei osaa kelloa, eikä ymmärrä, miksi joskus maitoa on saatavilla ja joskus ei.

Todellisuudessa lapsi voi oppia muita nukahtamistapoja maidon lisäksi ja tällöin hän tarvitsee nukahtaakseen maitoa usein vain silloin, kun on nälkäinen ja muuten lapsen havahtuessa hereille voi riittää, että hän huomaa kaiken olevan hyvin ja uni jatkuu. Imeminen on niin paljon muutakin kuin ravintoa, mutta vanhempi voi halutessaan myös tarjota rakkautta ja lohtua ilman maitoa, jos yöllä on hätä.

On kuitenkin totta, että etenkin toisille taaperoille on helpompi luopua maidosta kerralla vähentämisen sijaan. Syynä tähän ei kuitenkaan ole se, ettei lapsi ymmärrä aikaa tai, että hän haluaisi pompottaa vanhempiaan. Tämä voi johtua yksinkertaisesti siitä, että maito on niin kovin tärkeä lohdun tuoja, että siitä luopuminen on äärettömän vaikeaa. Unisena uuden opettelu on vielä vaikeampaa. Näissä tilanteissa vanhempi voi kokea, että jos yöltä jää maito pois kokonaan, on lapsenkin helpompi sopeutua muutokseen ja hyväksyä lohduttamista muilla keinoin.

Ei siis ole yhtä oikeaa tapaa toimia, vaan jokaisen pitää löytää omalle perheelle toimivimmat tavat edetä. Toiset päättävät odottaa, josko lapsi lopettaisi yösyötöt itse ja toiset puolestaan tukevat lasta vieroittumaan yösyötöistä. Jos pohditte, mikä olisi teille toimivin tapa ja vauhti edetä, voimme me auttaa. Kurkkaa yllä mainittu webinaari aiheesta, tai varaa perheellenne unipuhelu muutamalla klikkauksella täältä.