Perhepeti ja yhdessä nukkuminen

Perhepeti ja yhdessä nukkuminen

Nukutko sinä samassa huoneessa lapsesi kanssa ja olet kuullut, että sinun tulisi se lopettaa, mutta teidän perheellenne yhdessä nukkuminen on ollut toimiva ratkaisu?

Seuraavaksi perehdytään psykologian professorin Sarah Blundenin kirjoittamaan artikkeliin lasten kanssa yhdessä nukkumisesta. Artikkeli on alunperin julkaistu The Conversation lehdessä vuonna 2022. Blunden johtaa lasten univaikeuksiin erikoistunutta klinikkaa Australiassa ja on toiminut vuosien ajan lasten unen tutkijana. 

Artikkelissa kerrotaan, että vanhempien kanssa yhdessä nukkuminen on yleisempää kuin ihmiset ajattelevat ja se on usein aliraportoitua. ”Olen havainnut työssäni, että vanhemmat sanovat usein ennen lapsensa syntymää, etteivät halua nukkua yhdessä, mutta usein päätyvät siihen ajan myötä”, Blunden kertoo.

Miksi länsimaissa sitten paheksutaan yhdessä nukkumista?

Psykologi Blundenin pohdintoja syistä:

1. Länsimaisissa yhteiskunnissa ajatus siitä, että lasten tulisi nukkua yksin, syntyi vasta 1800-luvulla. Ennen tätä sisarusten ja vanhempien makuuhuone oli normi (ja on edelleen monissa yhteiskunnissa).

2. Ydinperheiden ilmaantumisen myötä viktoriaanisena aikana tuli tarve lisätä kurinalaisuutta, makuuhuoneet ”yksityistettiin” ja yksin nukkumisen uskottiin juurruttavan lasten itsesäätelyä.

3. Yhdessä nukkumista pidettiin myös ”köyhien ihmisten” tapana, sillä varakkaammilla perheillä oli varaa jokaisen lapsen omaan sänkyyn.

4. 1900-luvun alussa pelättiin, että liian hemmottelevat kasvatustavat pilaisivat lapsen, ja yhdessä nukkumisesta tuli synonyymi laiskojen sekä hankalien lasten kasvattamiselle.

Mitä sitten tutkimukset asiasta sanovat?

Blundenin mukaan sosiaalisina eläiminä lapset eivät ole biologisesti valmiita nukkumaan yksin. Tämä on asia, joka heidän on usein opittava vanhemman tai muun luotettavan aikuisen tuella. Itseluottamuksen ja sietokyvyn saavuttaminen yksin nukkumiseen ei ole itsestäänselvää, ja jotkut lapset, erityisesti herkät tai ahdistuneet lapset, tarvitsevat enemmän aikaa ja apua myös tässä asiassa.

”Ei ole olemassa tieteellistä aikakehystä sille, milloin tämän (itsenäisesti/yksin nukkuminen) täytyy tapahtua, on vain yhteiskunnallisia odotuksia. Tutkimukset vahvistavatkin, että herkän lapsen tukeminen yksin nukkumaan oppimisen tiellä (tarvittaessa tai haluttaessa) on tehokkaampaa kuin heidän pakottaminen nukkumaan yksin.” 

Yksi keskeisistä argumenteista vanhempien kanssa yhdessä nukkumista vastaan ​​on se, että nämä lapset olisivat riippuvaisempia vanhemmistaan ​​sekä nukkuessaan, että muutenkin. Sitä pidetään huonona tapana, josta on vaikea päästä eroon.

Artikkelissa tuodaan esille, että vanhempia saatetaan varoittaa siitä, että ”kerran vieressä nukkuva on aina vieressä nukkuva”. Tutkijan mukaan tutkimukset eivät kuitenkaan tue tätä väitettä.

Itse asiassa tutkimukset osoittavat, että vaikka yhteisnukkuminen voi johtaa tilapäiseen riippuvuuteen vanhemmista, pitkällä aikavälillä se johtaa usein siihen, että lapsi on joustavampi ja hän oppii yksin nukkumisen taidon, kun on itse siihen parhaiten valmis.

Vaikka lapsi siis nukkuisi nyt yhdessä vanhempien kanssa, se ei tarkoita sitä, että lapsi ei koskaan haluaisi omaan huoneeseensa nukkumaan. Kun lapset kasvavat, alkavat he luontaisesti itsenäistyä ja usein siinä vaiheessa lapsi on valmis myös itsenäisempään nukkumiseen. Se milloin tämä kunkin lapsen kohdalla toteutuu, on yksilöllistä. Niin kuin kaikkien muidenkin opittujen taitojen kanssa, kuten pukeutumisen ja huoneen siivoamisen kohdalla, lapset eivät aina tarvitse vanhempia tekemään näitä asioita puolestaan. Lapsia voidaan kannustaa ja ohjata tekemään asioita itse siinä vaiheessa, kun vanhemmat kokevat, että aika on oikea ja oma lapsi on siihen valmis. Sama koskee itsenäistä nukkumista.

Me Lapsen unessa usein sanommekin vanhemmille, että harvoin pelkäämme sitä, ettei lapsi koskaan suostu kävelemään, jos pienten jalkojen väsyessä kannamme häntä. Toivommekin siis, etteivät vanhemmat pelkäisi avustaa lastaan uneen, tai nukkua yhdessä lasten kanssa siksi, että ajattelevat siitä olevan jotain haittaa tulevaisuudessa. Jos jokin helpottaa teidän arkeanne nyt, niin tehkää niin. Uusia tapoja voi opetella yhdessä sitten, kun jokin asia lakkaa toimimasta teidän perheellenne.

Linkki Turvallisen perhepedin perusteet -blogiin, joka kaikkien vanhempien kannattaa lukea :

https://lapsenuni.fi/turvallisen-perhepedin-perusteet/

Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä