nukkumaanmeno pelottaa

Nukkumaanmeno pelottaa

Ollaan saatu useamman kerran kysymyksiä seuraajilta siitä, miten tulee toimia, jos nukkumaanmeno pelottaa lasta ja jo makuuhuoneeseen meno aiheuttaa ison itkun esimerkiksi sen jälkeen, kun on kokeiltu pistäytymisunikoulua. Päätettiin kirjoittaa aiheesta vähän pidemmin, jos sen avulla useampi perhe saisi apua kyseiseen tilanteeseen. Vanhemmuudessa, kuten muutenkin elämässä, joskus kokeilee jotain, mikä ei toimikaan omalle perheelle, ei tunnu hyvältä tai minkä kokeilu harmittaa. Elämä jatkuu tästä eteenpäin ja vanhempien on hyvä tietää, että turvallisuuden tunnetta nukkumaanmenotilanteisiin pystyy rakentamaan uudelleen.

Joissain uniohjeissa ohjataan jättämään lapsi yksin itkemään ja selviytymään vaikeista tunteista, kun opetellaan itsenäistä nukahtamista. Vaikka pistäytymiset olisivat muutaman minuutin välein, voi se lapsesta tuntua todella pitkältä ajalta ja jo se voi aiheuttaa lisääntynyttä itkuisuutta nukkumaan mennessä. Me uskomme, että lapsen viesteihin (itkuun) on vastattava samalla tavalla niin päivällä kuin yölläkin. Asiaa voi miettiä siltä kannalta, että harva meistä jättäisi säännöllisesti ja tarkoituksella lasta yksin itkemään päiväsaikaan useamman minuutin ajaksi ja olisi hassua, että tilanne olisi yöllä eri. Aikuisellekin pimeässä yksin oleminen hereillä, saati itkeminen, voi olla todella pelottavaa. Me toivomme, että missään ohjeissa ei enää ohjeistettaisi vanhempia toimimaan näin, koska nykyään tiedämme, että johdonmukainen lapsen viesteihin vastaaminen vuorokauden ajasta riippumatta on ensisijaisen tärkeää lapsen optimaalisen kehityksen kannalta. 

Itsenäisen nukahtamisen opettelu ei tule tapahtua pakolla, vaan lapsen henkilökohtaista sietokykyä kuunnellen ja yhdessä lapsen kanssa uutta opetellen. Lapsi ei ehkä ole valmis samantien siirtymään esimerkiksi rinnalle nukahtamisesta itsenäiseen nukahtamiseen, mutta ajan kanssa ja vanhemman tuella alkaa lapsi hiljalleen oppimaan rauhoittumaan ja nukahtamaan itsekseen. Tämä ei kuitenkaan tapahdu niin, että lapsi väkisin totutetaan johonkin, mihin tämä ei ole vielä valmis. Pysyvämpiä muutoksia saa silloin, kun edetään lapsen sietokyvyn mukaan. Ja ikävä kyllä tällaisten tapahtumien, kuten pistäytymismenetelmän, missä lapsi jää pitkäksi aikaa yksin, jälkeen vanhemmat saattavat huomata, että lapsi alkaa itkeä jo makuuhuoneeseen mennessä tai nukkumaanmenon lähestyessä.

Uniasiantuntija, THL:n erikoistutkija, dosentti Juulia Paavonen sanoi hyvin 2.8.2024. Julkaistussa artikkelissa: ”Nykyään uniassosiaatiohäiriöiden hoidossa huomioidaan kiintymyssuhdeteoria, jonka mukaan lapsen on tärkeä saada yhtä lailla tukea yöllä ja päivällä. Puutteellinen turvallisuudentunne altistaa monenlaisille ongelmille, mukaan lukien unihäiriöille.

– Vauvan tulisi saada se kokemus, että jos yöllä on hätä, joku tulee ja auttaa. Kun turvallisuudentunne on muodostunut, se on pysyvä ja voimakas side, joka mahdollistaa sen, että lapsi pärjää sen turvin aamuun asti. Tämä tapahtuu yleensä 0,5–2 vuoden iässä.”

Nukkumaanmenotilanteen tulee siis tuntua lapsesta turvalliselta. Turvallisuuden tunnetta on kuitenkin mahdollista rakentaa uudestaan hiljalleen, jos nukkumaanmenosta on muodostunut ikävä hetki. Tässä muutamia vinkkejä turvallisuuden tunteen vahvistamiseen:

  1. Voisiko lapsi nukkua vanhempien kanssa samassa huoneessa/sängyssä (ainakin väliaikaisesti)? Mitä lähempänä sitä parempi. Jos lasta ei haluta ottaa vanhempien huoneeseen, voi lapsen huoneeseen pedata patjan vanhemmalle.
  2. Lapselle kerrotaan, että aina, jos hänellä on hätä, vanhemmat tulevat apuun tai hän voi tulla vanhempien luokse.
  3. Lapsen luokse mennään viipymättä, kun lapsi itkee. Lapsi avustetaan uneen niin kauan kuin lapsi apua kaipaa. Lasta ei siis jätetä yksin nukahtamaan. 
  4. Päivisin voi tehdä kukkuu-leikkejä, mitkä voivat vahvistaa lapselle tunnetta, että vanhempi voi kadota, mutta tulee aina takaisin.
  5. Joskus on tarpeen väliaikaisesti vaihtaa nukuttamispaikkaa, jotta nukahtamisesta saa jälleen rauhallisen tapahtuman.
  6. Kun nukahtaminen alkaa jälleen sujua rauhallisesti, voi halutessaan lähteä tukemaan itsenäisempää nukahtamista rauhallisesti edeten.
  7. Jos tilanne tuntuu hankalalta, pyytäkää apua. Tämä on yleinen haaste, jota ratkotaan uniohjauksissa ja siellä voimme miettiä yhdessä juuri teidän perheelle sopivia tapoja edetä kohti rauhallisempia nukutuksia. Tietoa uniohjauksesta löydät täältä.

Itsenäisemmän nukahtamisen tukeminen ei siis missään nimessä ole väärin, kun lapsi vaikuttaa olevan siihen valmis. Jos lapsi on tyytyväisenä omassa sängyssään, vanhempi voi hiljalleen alkaa piipahtamaan poissa huoneesta. Olennaista on, että vanhempi palaa lapsen luo ennenkuin lapsi hätääntyy. Näin lapsi oppii luottamaan, että vanhempi on aina saatavilla ja on turvallista nukahtaa.

Esimerkiksi HUS:in ylläpitämän Mielenterveystalon lapsen univaikeuksien omahoito-ohjelmassa suositellaan pistäytymistä vasta 12kk iästä eteenpäin. Tässä pistäytymisohjeessa ei myöskään ohjeisteta jättämään itkevää lasta koskaan yksin, vaan lapsen ollessa tyytyväinen annetaan hänelle tilaa harjoitella itsenäisempää nukahtamista. Lapsen luona käydessä, häneen saa ottaa kontaktia ja harmistuksen tullessa lasta rauhoitellaan ja sylitellään ihan siihen saakka, kunnes lapsi jälleen menee vuoteeseen rauhallisena. Tutustu ohjeeseen täältä.