Miksi vauva heräilee öisin?

Miksi vauva heräilee öisin?

Ensimmäisen vuoden aikana vauvan uni aaltoilee jatkuvasti ja uusien vanhempien keskuudessa herää kysymys, miksi vauva heräilee öisin ja milloin heräilyt helpottavat. Vauvan uni mietityttää ja moni saattaa ihmetellä sitä, miltä uni missäkin kehitysvaiheessa näyttää ja kuinka paljon vauvan pitäisi nukkua eri ikävaiheissa. On hyvä muistaa, että jokainen vauva on yksilö, unen kehittyminen etenee lapsen omaa tahtia ja myös erot unentarpeissa ovat suuria. Tästä voit katsoa taulukon, mistä näkee kuinka suuria eroja lasten unen tarpeiden välillä on ensimmäisten elinvuosien aikana.


0–3 kk ikäisen vauvan uni

Vastasyntyneen uni voi tuntua vanhemmista arvaamattomalta. Vauvan tiheät yöheräilyt ja epäsäännöllinen unirytmi kuuluvat normaaliin kehitykseen ensimmäisten kuukausien aikana. Tässä vaiheessa tuetaan lasta kohti vuorokausirytmin kehittymistä – tämä tarkoittaa sitä, että päivät pidetään valoisina ja yöllä on pimeää. On myös tärkeää tarjota vauvalle turvallinen ympäristö, joka tukee levollisia unia. Jokaiseen itkuun vastataan johdonmukaisesti ja lempeästi, mutta jos vauva vain ääntelee unissaan, voi alkuun kuulostella, jos vauva jatkaisikin unia itsekseen.

  • Vauvalla ei ole vielä selkeää vuorokausirytmiä, hän nukkuu ja on hereillä yhtä paljon niin yöllä kuin päivälläkin.
  • Vauva heräilee tiheästi syömään.
  • Vauva voi äännellä kovastikin unissaan, etenkin aamuöisin. Jos lapsi ei selkeästi itke ja kaipaa apua, voit yrittää jatkaa itse unia.
  • Vauva nukahtaa usein helpoiten syöttöön.
  • Vauva valvoo iltaisin melko myöhään (jopa klo 00.00 asti) ja tankkailee yötä varten viettäen koko illan rinnalla/pullolla välillä syöden ja välillä torkkuen.
  • Vauva voi nukkua levollisimmin vanhemman sylissä/ihokontaktissa.


4–6 kk ikäisen vauvan uni eli “hulinat” 

4kk hulinat on monien vanhempien tuntema termi, mutta tätä ikävaihetta ei kannata turhaa ennalta jännittää. Vauvan vuorokausirytmi alkaa olemaan kehittynyt, mikä on helpotus monille vanhemmille, koska unet muuttuvat usein helpommin ennakoitaviksi, mutta on hyvä muistaa, että yöheräilyt ja yösyötöt ovat edelleen yleisiä ja saattavat jopa lisääntyä.

  • Vuorokausirytmi alkaa olla muodostunut, minkä huomaa esimerkiksi siitä, että lapsi nukkuu enemmän öisin kuin päivisin.
  • 2–3 tunnin välein herääminen ja syöminen on normaalia öisin.
  • Saatat huomata päiväunien osuvan usein samoihin kellonaikoihin, etenkin jos aamun heräämisaika pysyy samana.
  • Monet nukkuvat vielä useita lyhyitä päiväunia.
  • Unen tarve vähenee ja sensorisen stimulaation tarve lisääntyy.
  • Hulinat voi alkaa. Jos kaipaat apuja hulina-ajan unihaasteisiin, kurkaa meidän Hulinat webinaari täältä. Webinaari tarjoaa tietoa, jonka avulla pystyt hahmottamaan oman lapsesi unentarvetta, saat toimivat vinkit hulina-ajan uniin ja opit seuraamaan, mitä juuri sinun lapsesi viestii ja tarvitsee sujuvia unia varten.


6–12 kk ikäisen vauvan uni

Toiset vanhemmat kokevat vauvavuoden loppupuolella uniasioiden helpottavan. Päiväunien rytmittyminen ja yösyöttöjen mahdollinen väheneminen voivat helpottaa vanhempien arkea. Toisaalta uudet taidot ja eroahdistus voivat hetkellisesti vaikuttaa vauvan uneen. Vanhempi on ehkä jo huomannut, miten erilaiset vaiheet ovat kuitenkin vain väliaikaisia.

  • Päiväunet alkavat asettumaan selkeämmin ennustettaviksi ja niiden määrä vähenee.
  • Ennen lyhyitä unia nukkunut lapsi voi alkaa nukkumaan pidempiä päiväunia.
  • Yösyötöt ovat edelleen normaaleja. Moni vanhempi kokee yösyötön helpoksi tavaksi auttaa vauva uneen yöherätyksillä. Yövieroitus ei siis ole ajankohtainen, jos vanhemmat eivät koe sitä tarpeelliseksi.

    Yösyöttöjä voi kuitenkin halutessaan pyrkiä vähentämään tai yösyötöt voi lopettaa vanhempilähtöisesti, jos niitä on tiheästi tai perhe kokee, että se auttaisi jaksamaan. 
  • Lapsen yöheräilyt ovat edelleen normaaleja, joskin ne voivat alkaa tässä vaiheessa käymään vanhemmille raskaaksi, varsinkin, jos ne eivät ole yhtään vähentyneet. Meidän Yöheräilly ja yövieroitus webinaarista saa apuja tähän vaiheeseen, jos kaipaatte yhtenäisempiä yöunia koko perheelle! Kurkkaa webinaari täältä.
  • Eroahdistus ja uudet taidot voivat vaikeuttaa nukahtamista ja aiheuttaa väliaikaisesti tiheämpiä yöheräilyjä.
  • Vain viidesosa 8 kk ikäisistä vauvoista nukkuu läpi yön (00–06).
  • Iso osa tarvitsee vanhemman avustamista nukkumaan mennessä. Vielä noin puolet 1–2-vuotiaista suomalaislapsista tarvitsee vanhemman apua nukahtaakseen.


Miksi vauva heräilee öisin?

Muun muassa vauvan unen erityinen rakenne ja kehittymätön vuorokausirytmi altistavat vauvan heräilemään herkästi öisin, ja se selittää osaltaan vauvojen taipumusta herätä usein ja herkemmin kuin esimerkiksi aikuinen. Lisäksi vauvan yöheräilyt voivat osittain johtua kiintymiskäyttäytymisestä eli vauvan tarpeesta olla lähellä vanhempaansa tai vauvan biologisesta tarpeesta tarkistaa oma turvallisuutensa eli vanhemman lähelläolo yöaikaan. Jos pieni vauva ei aisti sinun läsnäoloasi, hän ei välttämättä ymmärrä mitä tapahtuu ja saattaa sen vuoksi hätääntyä.

Vauvan vatsalaukku on myös niin pieni, että sinne ei mahdu kerralla paljon maitoa, olipa vauva sitten rinta- tai pulloruokittu, joten vauvat heräävät syömään öisin. Moni 1- vuotiaskin tarvitsee vielä esimerkiksi aamuyön syötön, jotta nälkä ei yllätä kukonlaulun aikaan. Imeminen on vauvalle myös paljon muutakin kuin syömistä: imeminen tuo lohtua ja turvaa ja voi toimia kivunlievityksenä.


Milloin vauva alkaa nukkua paremmin?

Vauvan unen kehittyminen ensimmäisen elinvuoden aikana on yksilöllistä, ja siihen vaikuttaa niin lapsen yksilöllisyys, temperamentti, henkilökohtainen unentarve kuin perheen arjen rutiinitkin. Ensimmäiset kuukaudet voivat tuntua haastavilta, mutta ajan myötä vauvan uni alkaa usein rytmittyä ja muuttua ennustettavammaksi. On tärkeää muistaa, että vauvavuoden unen vaiheet aaltoilevat ja yöheräilyt, tiheät syötöt ja vanhemman tuki vauvan nukahtamisessa ovat täysin normaaleja ja kuuluvat vauvavuoteen. Hyväksymällä vauvan yksilölliset tarpeet, luomalla lapselle turvallisen ympäristön ja varmistamalla mukavan nukkumisympäristön vauvalle, voit tukea koko perheen hyvinvointia ja jaksamista. Turvallinen ympäristö vauvan näkökulmasta tarkoittaa sitä, että hänen tarpeisiinsa vastataan johdonmukaisesti niin päivin kuin öisinkin. 

Kuitenkin, kun vauva hieman kasvaa, on mahdollista pyrkiä vaikuttamaan siihen, kuinka usein vauva herättää vanhempansa havahtuessaan yöllä. Jos vanhempi on kuormittunut, eikä jaksa enää heräilyjä, se on täysin ymmärrettävää ja apua on saatava. Se, että tietää heräilyjen olevan normaalia, ei välttämättä tee asiasta yhtään helpompaa. Vauvan syntymän jälkeen synnyttäneen hormonit auttavat usein jaksamaan, mutta pikkuhiljaa heräily voi alkaa käydä raskaammaksi. Muutokset vauvan uniin voivat joskus vaatia vain pieniä tekoja.Meidän uudesta kirjasta “Vauvan unen arvoitus” löytyy lisää tietoa vauvavuoden unen vaiheista ja siitä miten unia pystyy parhaalla mahdollisella tavalla tukemaan, jotta teidän perhe voisi nukkua mahdollisimman hyvin. Kirjan löydät tästä linkistä VIP-hintaan!