4kk hulinat

4kk hulinat

Monia perheitä mietityttää 4kk hulinat ja niillä myös välillä pelotellaan vanhempia. Hulina-aikaan yleisimpiä unihaasteita vauvan elämässä on pätkäpäikkärit, tiheät yöheräilyt ja se, että vauva ei meinaa enää nukahtaa yhtä helposti kuin ennemmin. Hulinoita ei kuitenkaan esiinny aina juuri neljän kuukauden iässä, vaan toisilla tämä kehitysvaihe voi alkaa hieman aiemmin ja toisilla vasta myöhemmin. Lisäksi tutkimusten perusteella unihaasteita esiintyy tasaisesti koko lapsen ensimmäisen elinvuoden ajan, joten sen sijaan, että jännittäisit ennalta tiettyä ajanjaksoa vauvan elämässä, koeta pysähtyä nauttimaan arjestanne. Jos unihaasteita ilmenee, pohdi silloin mahdollisia muutoksia.

Mistä hulinoissa sitten onkaan oikein kysymys? Kolmen-kuuden kuukauden ikäinen vauva on kokoajan enemmän kiinnostunut ympäristöstään ja hän alkaa jo kaivata uutta ihmeteltävää pysyäkseen tyytyväisenä hereillä riittävän pitkään. Voi olla, että vauva ei esimerkiksi enää nukahdakaan helposti päiväunille. Vauva ei vielä pääse itse liikkumaan, jolloin vanhempi voi kokea, että vauvaa on jatkuvasti viihdytettävä. Se saattaa tuntua tosi raskaalta!

Yksi syy hulinoiden aikaisille unihaasteille löytyykin siitä, että vanhemmat saattavat tulkita vauvan tylsistymisen väsymykseksi. Vauva ehkä kaipaisi hetkeksi uutta ihmeteltävää ja jos sitä ei saa, tulee tylsistyminen, kiukku ja väsyä muistuttava itku. Jos tällöin lähdetään nukutuspuuhiin, voi vauva vastustella nukahtamista itkemällä pitkään tai päiväunet jäävät lyhyiksi. Vauva toki saattaa nukkua päiväunia hyvin, etenkin jos takana on rikkonaisia öitä, mutta siinä tilanteessa päivälle ehkä kertyykin liikaa unta, joka näkyy puolestaan yöheräilykierteenä.

Pieni kokeilunarvoinen vinkki näihin hetkiin: Kokeilkaa lisätä esimerkiksi pieniä ulkoiluhetkiä päiviin vauvan ollessa hereillä. Monet toteavat jo parin päivän jälkeen, että lapsi jaksoikin hereillä ja tyytyväisenä helposti pidempään ja unihaasteetkin vähenevät. 

Monet perheet ulkoilevat vauvan nukkuessa, mutta  vaunuttelemaan kannattaakin lähteä niin, että vauva on ainakin alkuun hereillä vaunuissa vaunukuomu auki. Voitte myös mennä ulos ihmettelemään sylikkäin maailman menoa ennen vaunulenkille lähtemistä. Näin vauva saa ihmetellä ympäristöä ja nauttia ulkomaailman rikkaasta sensorisesta stimulaatiosta. Jos vaunuihin nukahtaminen on vaikeutunut, voi hereillä ollessa ulkoilu auttaa myös tähän haasteeseen, kun vauva saa ensin katsella ulkona ympärilleen, minkä jälkeen uni tulee usein helpommin. 

Hulinavaiheen aikana on myös tärkeä huomioida, että hereilläoloajat lähtevät hiljalleen pitenemään ja vauvan nukkuman päiväunenmäärä alkaa vähenemään. Jos päiväunta tulee liikaa lapsen henkilökohtaiseen unentarpeeseen nähden, voi lapsi alkaa heräillä usein öisin. Myös, jos hereilläoloajat eivät kasva, voi vauva nukkua jatkuvasti niin sanottuja pätkäpäikkäreitä eli päiväunia, jotka kestävät vain 20-45 minuuttia. Pätkäpäikkärit sopivat oikein hyvin monille vauvoille, mutta jos vauva vaikuttaa jatkuvasti kaipaavan pidempiä päiväunia, voi hereilläoloaikoja hyvin kokeilla hiljalleen kasvattaa.

Päiväunta voi myös varovasti rajata yli 3-4kk ikäiseltä vauvalta, minkä avulla voidaan saada yön tiheitä heräämisiä vähenemään. Pelkkä hereilläoloajan pidentäminen voi auttaa unimäärän rajaamisessa. Hereilläoloaikaa voi kokeilla pidentää hiljalleen ja katsoa tuleeko uniin muutosta. Pitkiltä päiväunilta lapsi voi myös herätä luonnollisesti hieman aikaisemmin, jos hän saa nukkua päiväunia valoisassa tai jos verhoja avataan tai vaunun kuomua raotetaan hieman ennen toivottua heräämisaikaa. 

Hulinoiden aikana voi uniin tehdä muutoksia hiljalleen lapsen vointia seuraten. Kun lapsi on pirteä ja jaksaa hyvin leikkiä hereilläollessaan, ei ole yleensä huolta siitä, että lapsi ei saisi tarpeeksi unta.

Apua hulinoihin on saatavilla esimerkiksi meidän Hulinat webinaarista, jonka löydät täältä. Jos kaipaatte henkilökohtaista apua uniin, on unipuhelu suosittu apu unien tueksi. Ajan unipuheluun voit varata täältä.