lyhyet päiväunet

Lyhyet päiväunet

Lyhyet päiväunet saattavat raastaa hermoja, kun vanhempi toivoisi vauvan nukkuvan pidempään. Tämä on täysin ymmärrettävää! Monet perheet kamppailevat pätkäpäikkäreiden kanssa ja näitä lyhyitä päiväunia kutsutaan myös joskus nimellä cat nap. Lyhyet päiväunet ovat monille lapsille aivan normaali tapa tasata unipainetta, he vain nukkuvat useampia lyhyitä päiväunia jaksaakseen iltaan saakka. Se on ihan yhtä tavallista kuin joillekin vauvoille on tavallista nukkua muutamat pidemmät unet päivisin. 

Jos vauva nukkuu vain monia lyhyitä päiväunia, voi se olla kuitenkin vanhemmille tosi raskasta etenkin silloin, jos päivät tuntuu olevan pelkkää nukuttamista. Olemme itsekin kokeneet sen, kuinka tuntui aina, että juuri kun oli saanut vauvan nukahtamaan ja aloitti jonkun oman puuhan, vauva jo heräsikin. Se voi olla todella raskasta, kun omat pienet lepohetket jäävät ihan minimiin. 


Miten pidentää lyhyitä päiväunia?

On olemassa keinoja, joilla päiväunien kestoa voidaan koettaa pidentää. Kannattaa kuitenkin miettiä, että jos päivälle alkaa tällä tavoin tulla enemmän unta, voi se alkaa näkyä yöunien huonontumisena. Joskus, kun päiväunia saadaan pidennettyä tuleekin yölle valvoskelua, koska unta ei vain riitä vuorokaudelle lapsen unentarvetta enempää. Monesti useampia lyhyitä päiväunia nukkuvat vauvat nukkuvatkin hyvin öisin. Silloin yleensä sanomme, että mitään ei kannata muuttaa, jos yöt sujuvat.

Kuten aiemmin todettiin, lyhyet päiväunet ovat vauvoille ominainen tapa nukkua, eikä se ole automaattisesti asia, joka täytyisi korjata, vaikka näin kuulee joskus sanottavan. Unet myös usein pitenevät kuin itsestään kunhan vauva hieman kasvaa, hän alkaa jaksamaan pidempiä aikoja hereillä ja päiväunien lukumäärä vähenee.


Hereilläoloajan pidentäminen

Lapsen unentarve vähenee etenkin vauvavuonna aika nopealla tahdilla ja hereilläoloaikojen tulisi hiljalleen kasvaa. Aina vauva ei kuitenkaan itse lähde pidentämään hereilläoloaikoja, vaan tarvitsee hieman vanhemman kannustusta pidempään hereilläoloon. Jos hereilläoloaika ei pitene, alkavat usein unet lyhentyä, koska sama hereilläoloaika ei enää väsytäkään lasta riittävästi. Toisaalta myös päiväunen tarve vähenee, joten vauva ei enää ehkä voikaan nukkua useita pitkiä unia, joita saattoi vielä hetki sitten tarvita. Kurkkaa meidän edellinen postaus unentarpeesta täältä

Hereilläoloaikaa pidentämällä esimerkiksi sensorisen stimulaation avulla saadaan unipainetta kasvatettua ja yleensä päiväunet pidentyvät. Samalla usein nukutukset helpottuvat, kun lapsi on vähän väsyneempi. Sensorisella stimulaatiolla tarkoitetaan monipuolisia aistiärsykkeitä. Esimerkiksi ulkona aktivoituu moni aisti yhtäaikaa, kun iholla tuntuu ehkä viileä ilma, nenään tulvii erilaisia tuoksuja ja näemme ympäröivää luontoa. Mahdollisesti varpaidenkin alla tuntuu jotain. Kun lapsen aistit aktivoituvat monipuolisesti jaksaa lapsi usein hieman pidempään hereillä tyytyväisenä ja nämä monipuoliset aistiärsykkeet auttavat nukahtamaan helpommin ja voivat pidentää päiväunia.

Moni vanhempi kertookin lapsen jaksavan kodin ulkopuolella pidempään hereillä tyytyväisenä. Kotona ollessa iskee helposti myös tylsistyminen ja kiukku, jonka vanhemmat saattavat tulkita väsymykseksi, vaikka vauva olisikin kaivannut vain uutta ihmeteltävää.

Usein lyhyistä päiväunista tulee kierre: päiväunet jäävät lyhyiksi, jonka jälkeen vauva vaikuttaa ehkä hieman väsyneeltä ja hänet laitetaan pian uudelleen unille. Koska hereilläoloaika on kuitenkin turhan lyhyt, ei unta jälleen riitä kuin pikku torkkuja varten.


Uneen avustaminen

Joskus kuulemme, että uneen avustamisen vähentämisellä saataisiin lyhyet päiväunet pitenemään. Näin ei kuitenkaan useimmiten ole ollenkaan. Uneen syöttäminen on esimerkiksi oikein loistava tapa nukuttaa lapsi. Joskus vauva tuntuu vastustelevan nukahtamista ja nukutuksessa kestää todella kauan, mutta silti unet saattavat jäädä lyhyiksi. Tällöin kannattaakin ottaa hetkeksi aikalisä ja kokeilla nukuttamista vähän ajan päästä uudelleen, jos vauva itkee vaunuissa, ihmetelkääkin sylikkäin luontoa vähän aikaa ja yrittäkää sitten nukkumaanmenoa uudelleen. Tai avaa vaunujen kuomu niin, että vauva saa katsella ympärilleen ja saattaakin nukahtaa siihen. Ehkä lapsi ei ollutkaan tarpeeksi väsynyt vielä.

Jos lapsi on selkeästi väsynyt pätkäpäikkäreiden jälkeen, eikä hereilläoloajan kasvattaminen ala auttamaan muutamien päivien jälkeenkään, voi syötöllä, sylittelemällä tai vaunuttelemalla saada helposti unia jatkettua ja sitä kannattaa silloin hyödyntää. Sitä, miten kauan unia kannattaa jatkaa, vaikkapa vaunuttelemalla, ei voi perheen yksilöllistä tilannetta tuntematta sanoa. Jos yöunihaasteita ei ole, ei asiasta tarvitse murehtia. Jos taas tuntuu, että yöuni alkaa olla levotonta tai illalla on vaikea nukahtaa, voi kokeilla varovasti vähentää päiväunimäärää hiljalleen.


Lapsen unentarve

Pätkäpäikkäreiden taustalla voi olla myös se, että yöllä tulee liian iso osa vuorokauden kokonaisunentarpeesta, eli sängyssä vietetään yöllä liian suuri osa lapsen unentarpeesta. Silloin ratkaisuna voi olla hieman nipistää esimerkiksi aamun heräämisaikaa aiemmaksi tai mennä vähän myöhemmin nukkumaan. Tällä tavoin lyhyet päiväunet voivat pidentyä, kun lapsen unentarpeesta jää enemmän unta niitä varten. Jos vauva tarvitsee vaikka 13-14h unta, ei 12h yöunien jälkeen päivälle riitä enää pitkiä päiväunia.

Täältä lukemaan lisää pikkulasten normaalista unen kehityksestä: täältä


Lyhyet päiväunet hulinoiden aikaan

Hulinoilla tarkoitetaan yleensä vaihetta, jolloin lapsen unet menevät rikkonaisiksi ja saattaa juuri tulla näitä kuuluisia pätkäpäikkäreitä. Hulinat eivät välttämättä esiinny juuri 4 kuukauden iässä, vaan unihaasteita voi esiintyä johdonmukaisesti lapsen koko ensimmäisen elinvuoden ajan, eikä tutkimusten perusteella voida todeta mitään tiettyä kuukautta, jolloin vauvojen unihaasteet ovat merkittävästi suurempia kuin muina kuukausina. Näin ollen vauvojen hulinajakso voi hyvinkin ajoittua oikeastaan mille kuukaudelle vain ensimmäisen elinvuoden aikana. On myös vauvoja, joilla hulinat menevät ohi kuin itsestään. Lue lisää hulinoista täältä: https://lapsenuni.fi/4kk-hulinat/

Jos kaipaat enemmän apua, käsitellään Hulinat -webinaarissa https://lapsenuni.fi/tuote/hulinat-webinaari/ esimerkiksi 3-5kk ikäisten vauvojen unia, joilla usein juuri tätä pätkäpäikkärihaastetta esiintyy.

Tukea saa myös unipuhelun kautta, jos mielessä pyörii paljon kysymyksiä. Muutamiin kysymyksiin saa parhaan avun Whatsapp kysymysten kautta!